Shane

Shane

Plant Manager, avannetuotteet


Tuotteidemme korkea laatu on Hollisterille kaikkein tärkein asia.


Työurallani on pituutta jo 25 vuotta, mutta Hollisterilla minulle tuli täyteen vasta kaksi vuotta. Lääkinnällisten laitteiden ala kiehtoi minua, ja halusin työskennellä yrityksessä, jossa olisi mahdollista tehdä pitkä ura. Se toisi turvallisuuden tunteen lisäksi mukanaan henkilökohtaista kehitystä ja paljon mahdollisuuksia.

Kaikki Hollisterilla, oman tiimini väki ja koko tehtaan henkilöstö, on sitoutunut tuottamaan korkealaatuisia tuotteita ja parasta mahdollista palvelua. Haluamme tarjota ainutlaatuisen asiakaskokemuksen asiakkaidemme iloksi. Ei ole helppoa tuoda iloa avannepussin käyttäjien elämään, mutta olemme onnistuneet siinä mielestäni erittäin hyvin.

Hollister on yritys, joka katsoo asioita pintaa syvemmältä ja keskittyy ihmisiin. Koska Hollister on riippumaton työntekijöiden omistama organisaatio, meidän kaikkien oletetaan huolehtivan siitä sekä toisiamme että tulevia kollegoitamme varten. Olen varma, että Hollister on entistäkin parempi seuraavan sukupolven liittyessä joukkoomme.

Hollister eroaa kaikista muista yrityksistä, joissa olen työskennellyt. Kaikki, mitä he ovat yrityksestä kertoneet on ollut täyttä totta aivan työhaastattelustani lähtien. Näin ei suinkaan ole kaikissa yrityksissä. Kadun ainoastaan sitä, etten tullut Hollisterille jo aiemmin.

Teemme elämästä palkitsevampaa ja arvokkaampaa