Pysy kotona. Pidä yhteyttä.

Näin ylläpidät ihmissuhteita luopumatta henkilökohtaisesta tilasta.

 

Kaikki yhdessä. Koko ajan.

Kun terveyttä uhkaava kriisi sulkee neljän seinän sisään, kumppanin kanssa kotona olo kellon ympäri voi olla paitsi lohduttavaa myös stressaavaa.

Joillekin kotona työskentely voi olla tavallista. Nyt monilla meistä on kuitenkin etätyöskentelevä kumppani ja mahdollisesti lapsia kotikoulussa. Useimmat meistä eivät ole tottuneet olemaan koko päivää samassa tilassa kumppaninsa kanssa, ja siihen tottuminen vie odotetusti hieman aikaa.

Kotona pysymisen selviytymisopas:

Sano se ääneen
Aloittakaa ennakoimalla mahdollisia haasteita ja keskustelemalla niistä yhdessä, ennen kuin alatte käydä toistenne hermoille. Tiimityöskentely on paljon helpompaa, kun etsitte molemmat rauhassa ratkaisuja – yhdessä.

Anna tilaa
Todennäköisesti ainakin toinen teistä tarvitsee omaa tilaa. Pohtikaa, voisitteko harrastaa ulkoliikuntaa erikseen. Koirakin saattaa ilostua siitä, että pääsee lenkille kahta useammin.

Tunnista kiukku
Jos jännitteitä syntyy, yritä olla reagoimatta heti vaan poistu sen sijaan tyynesti tilanteesta. Odottakaa jonkin aikaa ja keskustelkaa sitten tapahtuneesta rauhallisesti ja arvostelematta.

Keskustele päivittäin
Varatkaa päivittäin aikaa keskustellaksenne siitä, mikä toimii ja mikä ei. Välttäkää syyttelyä, suhtautukaa tapahtumiin huumorilla, olkaa reiluja toisillenne ja osoittakaa kiitollisuutenne. Nyt jos koskaan voimme kaikki olla kiitollisia ollessamme terveitä.

Anna aikaa läheisyydelle
Jos kumpikaan teistä ei ole sairaana tai eristänyt itseään täysin, etsikää aikaa myös hauskanpidolle ja läheisyydelle.

 


Nämä itsehoitovinkit tarjoaa Sue Lennon, arvostettu sairaanhoitaja, terapeutti, kouluttaja ja valmentaja, jolla on lähes kolmen vuosikymmenen kokemus syöpätautien hoidosta, mukaan lukien urologiasta ja avannehoidosta. Hänen intohimonsa on ymmärtää sairaanhoitajan ja potilaan välistä viestintää ja sairauden kanssa elämisen kokemuksia, tavoitteenaan puhtaasti holistinen hoito. Hän on usein puhujana kansainvälisissä työpajoissa ja konferensseissa.