Rakesh Testimonial

Rakesh

Program Manager, globaali suunnittelu

Suunnittelusta tuotteiden jakeluun – tehtävästä riippumatta Hollisterilla keskitytään aina asiakkaaseen.


Vuonna 2008 Hollisterin rekrytoija soitti minulle ja kertoi, että aikeissa on rakentaa uusi tehdas Intiaan. Ajattelin, että se olisi mahtava tilaisuus osallistua yrityksen kehittämiseen, joten liityin joukkoon. Kun olin näyttänyt osaamiseni ohjelmapäällikkönä
ja vienyt projektit maaliin ajoissa, tavoitteiden mukaisesti ja budjettia ylittämättä, sain tilaisuuden muuttaa Irlantiin vuonna 2014. Kulttuuri on tietysti erilainen, mutta viihdyn täällä hyvin. 

Työpaikan sijainnista riippumatta Hollisterilla keskitytään aina asiakkaaseen. Teemme yhdessä töitä tavoitteiden eteen, emme omaksi hyödyksemme vaan asiakkaiden takia. Hollister välittää asiakkaistaan, mutta pitää huolta myös jokaisesta työntekijästään. Meistä huolehditaan ja voimme vaikuttaa asioihin. Ja kun pystyy vaikuttamaan, pystyy antamaan parastaan ja koko yritys menestyy.

Hollister on opettanut minua suhtautumaan rauhallisesti työhöni ja suorituksiini. Työt on tietysti tehtävä, mutta niistä ei tarvitse stressaantua. Kun projektissa on vaikeuksia, voin aina luottaa esimiesten tukeen ja ohjaukseen. Nämä tilanteet auttavat oppimaan ja kehittymään, ja esimieheni tukevat minua joka vaiheessa. Se tuntuu todella hienolta!

Teemme elämästä palkitsevampaa ja arvokkaampaa