Hollisterin työntekijöiden kokemuksia

Tavoitteenamme on parantaa tuotteitamme ja palveluitamme käyttävien ihmisten elämänlaatua – tämä koskee koko yritystämme ja kaikkea mitä teemme. Yrityskulttuurimme ja muuttumattomat periaatteemme – ihmisarvo, palvelu, vastuullisuus ja kehittäminen – ohjaavat päätöksentekoamme, vuorovaikutustamme ja asiakaspalveluamme. Tämä on perimmäinen syy siihen, miksi Hollister Incorporated on niin mahtava työpaikka. Lue alla olevia työntekijöidemme kokemuksia, niin saat tietää, millaista on työskennellä Hollisterilla. Työntekijät kertovat yksilöllisistä urakokemuksistaan, mutta kaikista tarinoista välittyy omistautumisemme, menestyksemme ja missiomme.

Seamus

Director, tutkimus ja  kehitys, inkontinenssituotteet


Hollisterilla tehdään eikä ainoastaan aiota.


Tulin Hollisterille pidätyskyvyn hoidon tutkimus- ja kehitystyön johtajaksi viisi vuotta sitten, sillä sain upean mahdollisuuden rakentaa täysin uusi tiimi. Se, mikä minut on kuitenkin saanut jäämään on se, että työntekijät todellakin välittävät työnantajastaan ja toisistaan. Olen saanut huomata sen kerta toisensa jälkeen. Tällainen aito välittäminen erottaa Hollisterin kaikista muista yrityksistä, joissa olen työskennellyt. 

Täällä Irlannin Ballinassa työskentelee yli 600 henkilöä, jotka ovat kaikki ylpeitä hollisterilaisia. Olemme ylpeitä siitä että olemme osa riippumatonta, työntekijöiden omistamaa yhtiötä, joka tekee elämää helpottavia tuotteita ihmisille todelliseen tarpeeseen. Tämä ylpeyden tunne saa meidät ylittämään itsemme kerta toisensa jälkeen. 

Tuotteemme eivät ole kovinkaan tunnettuja muiden kuin niiden käyttäjien keskuudessa, mutta ne kuitenkin helpottavat asiakkaidemme elämää valtavasti. Käymme suoraa dialogia asiakkaidemme kanssa, jotta tiedämme, mikä toimii ja mikä ei. Tuotteen väri, koko, tuntuma – kaikki nämä vaikuttavat asiakkaan reaktioon tuotteesta. Suunnittelemme tuotteita, joiden on toimittava moitteettomasti jokaisella kerralla ja jotka vastaavat käyttäjiensä tunnepuolen tarpeisiin. Me Hollisterilla teemme töitä asiakkaidemme vuoksi joka päivä – se saa meidät nöyriksi.

Teemme elämästä palkitsevampaa ja arvokkaampaa