Hollisterin työntekijöiden kokemuksia
Sebastian
Vanhempi globaali tuotepäällikkö, maailmanlaajuinen markkinointi
Hollister on minulle ennemmin perhe kuin työympäristö.
Työskentelin aiemmin lääke- ja terveydenhoitoyritysten markkinoinnissa, joten ala oli minulle tuttu jo ennen kuin aloitin Hollisterilla. Huomasin heti eron verrattuna edelliseen työhöni. Ensimmäisestä päivästä alkaen työtoverini Hollisterilla olivat yhteistyöhaluisia, rehellisiä, kunnioittavia ja huolehtivaisia. Kun ensimmäinen viikkoni oli kulunut, tunsin olevani osa tiimiä, aivan kuin olisin ollut yrityksessä jo vuosia. Yrityksen kulttuurin ansiosta minua on kannustettu siitä päivästä alkaen, kun aloitin nuorempana tuotepäällikkönä Saksassa, aina tähän hetkeen asti, jona vastuualueeni maailmanlaajuisessa markkinoinnissa ovat lisääntyneet. Hollister on minulle ennemmin perhe kuin työympäristö.
Olen yrittäjähenkinen, ja markkinointi on intohimoni. Hollister on minulle täydellinen työpaikka, koska se antaa minun toteuttaa itseäni. Monissa projekteissani pääsen etsimään uusia liikemahdollisuuksia ja lupaavia tuoteratkaisuja maailmanlaajuisille markkinoille. Tunnen monella tapaa itseni tutkimusmatkailijaksi, joka matkustaa ympäri maailman ja oppii uutta ihmisistä, kulttuureista ja käyttäytymisestä. Näiden tutkimusmatkojen tarkoituksena on löytää paras tuoteratkaisu tulevaan käyttöön ja parantaa tuotteitamme ja sekä palveluitamme käyttävien ihmisten elämänlaatua.
Hollisterin työkulttuuria ohjaavat muuttumattomat periaatteet: ihmisarvo, palvelu, vastuullisuus ja kehittäminen. Kaikki muuttumattomat periaatteet ovat minulle tärkeitä, ja ne näyttävät minulle tietä jatkuvalla Hollisterin matkallani. Ihmisarvo motivoi minua työskentelemään tuoteinnovoinnissa ja myynninedistämisessä. Se on minulle pyhä asia, kun työskentelen asiakkaidemme paremman elämänlaadun puolesta. Palvelu puolestaan on minulle enemmän kuin sana. Se on lupaus työskennellä joka päivä asiakkaidemme elämänlaadun eteen. Vastuullisuus motivoi minua tekemään aina parhaani, minkä jälkeen voin olla tyytyväinen hyvin tekemääni työhön. Seuraan myös kehittämisen periaatetta asiakkaidemme, kollegoideni ja koko yrityksen parhaaksi. On ilo saada tehdä merkityksellistä työtä, joka vaikuttaa myönteisesti ihmisten elämään.
Parannamme elämänlaatua